Aloitin kliinisen työurani terveyskeskuspsykologina Asikkalassa v. 2004, mistä siirryin lyhyeen sijaisuuteen Päijät-Hämeen Perheneuvolaan syksyllä 2007.
Vuoden 2008 alusta alkaen työskentelin Päijät-Hämeen keskussairaalassa (nyk. PHHYKY) Lastenneurologian yksikössä osastolla ja poliklinikalla (psykologi/erikoispsykologi). Samalla erikoistuin neuropsykologian erikoispsykologiksi, joksi valmistuin v. 2014.
Ammatinharjoittajuuden eli yrittäjänä neuropsykologisten palveluiden tarjoamisen aloitin ensin osa-aikaisesti, sittemmin vuoden 2017 alusta kokopäiväisesti. Ennen kliinisen psykologin ja neuropsykologin uraa työskentelin Helsingin yliopistossa tutkijakoulutettavana.
Väitöskirjani kuuloinformaation käsittelystä aivoissa aivokuvantamismenetelmillä arvioituna valmistui vuonna 2006 (Cortical processing of speech and non-speech sounds in adults and newborns).